top of page

Kevään ensimmäiset pihatyöt

Oletko sinä aloittanut jo pihatyöt?


Ulkona paistaa aurinko ja lämmin viikonloppu edessä. Meille molemmille tulee heti into lähteä ulos pihatöihin. Vaikka maa on vielä paikoin jäässä ja lunta on vielä paljon, voi sekä pihalla että sisällä valmistautua jo pikku hiljaa kesän tuloon.


Olen useana viikkona lapioinut lunta terassilta ja poistanut jäätä kiveyksiltä. Nyt vihdoin terassi on täysin puhdas lumesta. Oletko sinä jo siirtänyt terassikalusteet ulos? Vaikka terassi olisikin osin katettu, pehmusteet täytyy vielä korjata mahdollisten lumikuurojen vuoksi pois. Vanhat kukat vaihdan lähiaikoina uusiin, ehkä silloin niistä lisää...


Mitenhän kasvit ovat selvinneet talvesta? Puksipuut näyttävät hyvinvoivilta, mutta samaa ei voi sanoa omenapuusta, jota valkoinen "peuramme" James, tarkempi rotu kultainennoutaja on kalunnut oikein urakalla. Sen rungossa on isoja kaljuja läikkiä ja alaoksat on kaluttu puhtaiksi.

Runkoon täytyy sivellä haavavoidetta ja sitten vain toivoa parasta. Lisäksi laitan rungon ympärille muovisen jänissuojuksen. Saa nähdä kuinka kauan löytyykö kohta kasa muovinpalasia rungon vierestä... No puiden hoitoleikkaushan pitäisi tehdä helmi-maaliskuussa, ja se on nyt sitten jo osittain hoidettu...

Ulkohommien jälkeen oli ihana jäädä vielä terassille hetkeksi lukemaan auringon lämpöön.

Kun alkaa pilvistyä on parempi siirtyä sisälle lämpimään. Siellä innostuin lisäämään väriä kattaukseen Pentikin omenankukka kaitaliinoilla ja värikkäillä Iittalan Mariskooleilla. Myös värikkäät kynttilät tuovat heti pirteyttä sisutukseen. Pastellisävythän ovat ne tämän kevään trendijuttu ja niitä on kiva käyttää sisälläkin piristeenä, niin että sisätilat ja puutarha muodostavat yhtenäisen kokonaisuuden.





bottom of page