Lisää huonemaisuutta terassille
Joskus ihan pienillä muutoksilla on iso merkitys. Ideoimme Sanjan kanssa terassin kesäkalusteet uuteen järjestykseen, joka toi kummasti lisää huonemaisuutta terassille. Muutoshan ei aina tarkoita uusien kalusteiden hankintaa, vaan sen voi toteuttaa myös vanhoja kalusteita uudelleen järjestelemällä.

Aiemmin terassia rajasi köynnöstuki ja istutusalue. Köynnöstuki ja ruukut loivat mielikuvan seinästä, mutta myös kutistivat puutarhan terassin kokoiseksi. Kun istui terassilla, ei välttämättä edes huomannut, että puutarha jatkui köynnöstuen takana.
Viime kesänä poistimme köynnöstuen, rakensimme terassille uuden, alemman tason ja avasimme näkymän puutarhaan. Aiemman köynnöstuen takana olleen istutusalueen korvasimme valkoisilla kivillä, jotka erottavat nurmialueen ja terassin (ensimmäinen kuva = ennen ja toinen = jälkeen).
Terassialueen kalusteiden painopiste oli aiemmin talon seinän vieressä, jossa oli suurin osa tuoleista tasojen ympäröiminä. Järjestykseen oli jo niin tottunut, etten osannut ajatella sen muuttamista ja usein tarvitaankin uutta näkökulmaa muutokseen.
Nyt Sanja ehdotti, että tasot siirrettäisiin alemmalle terassille omaksi kokonaisuudekseen, ja kesäkalusteet käännettäisiin toisinpäin, niin että niiden painopiste siirtyisi terassin reunalle, jolloin syntyisi huone kesäkalusteiden ja talon seinän väliin. Idea tuntui heti omalta.
Korkeat ruukut rajaavat terassin eri tasoja, mutta siirsin pienemmät ruukut puupöllien päälle seinän viereen samaan rykelmään pikkusyreenin kanssa. Ecofurnin penkki ja jakkarat toimivat joko pikkupöytinä tai niillä voi tarvittaessa istua.
Jos mietit, kuinka muuttaisit terassikalusteidesi järjestystä, kannattaa ideoita aina pallotella jonkun toisen kanssa. Itse voi helposti jäädä jumittamaan olemassa oleviin ratkaisuihin, kun taas toisen kanssa uusia, villejäkin ideoita syntyy helpommin. Ja aina voit olla yhteydessä meihin ja lähettää viestiä.
Aurinkoista viikkoa!
Sirpa