top of page

Näillä siemenillä luot luonnonmukaisen puutarhan

Vaikka olin päättänyt vähentää esikasvatettavien kasvien määrää tänä vuonna, homma lähti täysin käsistä tilatessani luonnonmukaisen puutarhan yksivuotisten kasvien siemeniä. Unelmissani kuljen kesällä puutarhassa poimien ihania kukkia, joita käytän upeissa kimpuissa.


Rivin-Puutarha-suunnittelu-luonnon-mukainen-puutarha
Rivin-Puutarha-suunnittelu-unelmien-puutarha
Rivin-Puutarha-suunnittelu-luonnon-mukainen-puutarha

Unelman toteutus vaatii kuitenkin ensin raakaa työtä; tilatut siemenpussit saapuivat tänään, joten viikonlopuksi riittää tekemistä niiden lajittelussa ja istuttamisessa. Annan myös mahdollisuuden viime vuoden ylijäämä siemenille, koska vaikka jaammekin pussien sisältöä Sanjan kanssa, siemeniä jää kuitenkin aina yli.


Koska erilaisia siemeniä on runsaasti, jaan ne ensin esikasvatettaviin ja suorakylvettäviin, jonka jälkeen järjestän esikasvatettavat istuttamisaikajärjestykseen. Nyt pusseja on niin runsaasti, että pitää ehkä tehdä ensin Excel taulukko🤔 Ja vaikka minusta onkin kiva kokeilla eri lajikkeita, tulee olemaan pientä haastetta, minne ne kaikki voi laittaa esikasvamaan. Lue lisää, kuinka esikasvatat taimet luonnonmukaiseen ruukkupuutarhaan täältä.


Luonnonmukaisessa puutarhassa on hyvä olla perusrunko monivuotisista kasveista, joiden joukkoon istutetaan yksivuotisia kukkia. Minulla runkoon kuuluu mm. erivärisiä pioneja, laukkoja, mäkimeiramia, ahomansikkaa, keijunkukkaa, kuunliljoja, puksipuita, koristeheiniä ja isotähtiputkea. Olen kirjoittanut aikaisemmin luonnonmukaisesta puutarhasta blogiin, jonka löydä täältä.


Rivin-Puutarha-suunnittelu-laukka-puutarha

Pihan vanha omenapuu oli huonokuntoinen, niin että se kaadettiin viime syksynä, joten sen alue täytyy huomioida suunnittelussa, lisäksi haluan muuttaa kokonaisuutta runsaammaksi, villimmäksi sekä lisätä vielä pörriäisiä ja perhosia houkuttelevia kasveja.


Yksivuotisia kasveja on kiva kokeilla ja vaihdella vuosittain, ja siksi puutarhan tämä osa muuttaakin muotoaan joka vuosi. Teimme viime vuoden lopulla Sanjan kanssa asiakkaallemme puutarhasuunnitelman, jonka kukka-alueilla käytimme paljon lilan eri sävyjä, ja siksi kai tuo lilainnostus jäi päälle ja tulikin nyt tilattua monia liloja kasveja.


Rivin-Puutarha-suunnittelu-valokuvamainen-3D-kuva-puutarhasta
Rivin-Puutarha-suunnittelu-valokuvamainen-3D-kuva-puutarhasta

Tänä vuonna alueen kesäkukiksi valikoituivat ryyti- ja härmesalvia, näyttävät yksivuotiset jättiverbena, hämähäkkikukka ja kotilokukka irlanninkello, sinisenlila pioniasteri ja aprikoosin värinen kehäkukka, sekä upea tefheinä. Lisäksi ostin monivuotisten punahatun, morsiusharson, loistosalvian, sitruunamelissan ja lumityräkin sekä ennestään löytyy harjaneilikan ja narsissitupakan siemeniä.


Jos taas toisaalta etsit helppoja siemeniä, joita ei tarvitse turhaan esikasvattaa vaan ne voi kylvää suoraan maahan niin erilaiset unikot, harmaakäenkukka, maloppi, malvat ja kehäkukka ovat helppoja siemeniä aloittaa. Niistä ja yhdistämällä perennoja, laukkoja ja koristeheiniä voi luoda oman puutarhasi, jossa kaikki kasvit kasvavat sekaisin kuten niityllä ilman rajattuja ryhmiä.


Rivin-Puutarha-suunnittelu-luonnon-mukainen-puutarha

Nyt vain turvebriketit esiin ja istuttamaan siemeniä.


Ihanaa viikonloppua 🌸


Sirpa
bottom of page