top of page

Mitä kukkia kesäjuhliin?

Ensimmäiset kesäjuhlat lähestyvät kovaa vauhtia ja stressitaso alkaa nousta, kun miettii, mitä kaikkea pitää vielä tehdä ennen sitä. Meillä on ollut tapana järjestää juhlat ulkona terassilla, mikäli sää vain sallii, ja jotta terassi olisi juhlakunnossa, pitää se vielä pukea kauniiseen kukka-asuunsa. Halusin keventää juhliin kohdistuvaa painetta ja ajattelin, että postaus hyväksi kokemistani kukista, ruukuista ja kasveista, sopisi juuri tähän hetkeen. Nappaa siis tästä parhaimmat vinkit omalle terassillesi!


Näyttävä ruukku tai kasvin muoto

Joskus ruukun muoto on jo itsessään niin juhlava, että laittoi siihen mitä tahansa, ruukku juhlistaa pöytää. Minä ihastuin varrellisiin ruukkuihin jo vuosi sitten, nyt niitä on saatavilla eri värisiä ja kokoisia, sekä erilaisista materiaaleista.


Myös DBKD:n pitkänomainen "sormipaneeli" ruukku viehätti silmää erilaisuudellaan. Yhdistelemällä erilaisia ruukkuja ja yhteensopivia värisävyjä luot kokonaisuuksia, joissa silmä lepää.


Ruukun sijaan myös rungollinen kukka tai pieni puu on itsessään jo niin upea, että se luo juhlan tuntua. Kuvassa on rungollinen hortensia, mutta ruukkuihin voi laittaa myös hakuropajun, pikkusyreenin, oliivipuun tai rungollisen verivaahteran. Huomioi, että kaikki niistä eivät ole täysin talvenkestäviä tai ne täytyy vähintään siirtää pois ruukusta. Ruukkuun voi rungollisen kasvin juurelle istuttaa riippuvia kesäkukkia esimerkiksi miljoonakelloa, lumihiutaletta, murattia, tai minimalisti peittää mullan pyöreillä kivillä tuomaan kontrastia.



Matalat kasvit korkeassa ruukussa

Korkeat ruukut ovat itsessään näyttäviä ja niihin voi istuttaa tietysti korkeita kesäkukkia, mutta matalat kasvit tekevät asetelmasta mielenkiintoisemman korostaen ruukkujen kokoa. Valitsin tänä vuonna uusia yhdistelmiä: laventelia ja valkoista poutapilveä, sekä keskellä olevaan ruukkuun juhlan kunniaksi vaaleita ruusuja.



Läpi kesän kukkivat kukat

Ei kesää ilman terassihortensiaa (ei ole maksettu mainos)😉 Hortensiat kukkivat yleensä kiitollisesti läpi kesän jopa meidän paahtavalla eteläterassilla ja kestävät vielä pitkälle syksyyn. Sanjalla taas puolestaan on hyviä kokemuksia neilikoista, ja tietysti molempien suosikkeja ovat laventelit eri muodoissaan.



Vihreät lisukkeet

Ruukuissa ei tarvitse aina olla kukkivia kesäkukkia, vaan vaihtelua ja vihreää väriä saa myös kauniilla kasvien pallomaisilla tai kartiomailla muodoilla ja kasvin lehtien eri sävyillä. Ruukkuryhmässä osassa ruukkuja voi olla vain mielenkiintoisen muotoisia kasveja. Vihreitä lisukkeita voi myös istuttaa isoihin ruukkuihin kukkivien kukkien joukkoon. Kauniita muotoja ja värejä on muun muassa näillä kasveilla: muratti, hopeaputous, eri muotoiset tuijat, puksipuut, marja- ja valkokartiokuuset, rosmariini tai erilaiset koristeheinät (kuvassa kierreröyhyvihvilä).



Tekokasvit

Ja ainahan kasvien ei tarvitse olla aitoja. Nykyään on tarjolla paljon tekokasveja, joista osa on hämmästyttävän oikean näköisiä. Kannattaa kuitenkin katsoa ja valita vain aidon näköisiä kasveja. Tekokasvit ovat helppohoitoisia, talvenkestäviä ja vuodesta toiseen ne voi kaivaa esille kaapista. Niitä yhdistämällä kukkiviin kasveihin, saa upean ja aidon näköisen kokonaisuuden.


Rivin sisustussuunnittelua terassille - tekokasvit koristavat terassin

Ihanaa viikonloppua!


Sirpa & Sanja





bottom of page