Mökin muutokset tänä kesänä
Meidän molempien kesä on mennyt pääasiassa puutarhassa puuhaillen, kun etenkin alkukesän säät suosivat pihalla oleskelua. Vaikka välillä oli jo melkein liiankin kuuma, saatiin myös mökillä paljon aikaiseksi, josta tässä kooste.
Mökkiaitan terassi - Sanja
Olin kuvitellut, että lämpimät säät jatkuisivat elokuun loppuun asti, mutta elokuu olikin kylmä ja sateinen. Sen vuoksi mökillä tuli käytyä tänä vuonna vähemmän kuin viime vuonna, mutta ehdimme silti saamaan kolme terassia valmiiksi.
Rakensimme pari vuotta sitten meille oman aitan ylämökin viereen, ja nyt ajatuksena oli yhdistää kaksi mökkiä yhtenäisellä terassilla. Rakensimme yhteisterassin keväällä, joten pääsimme testaamaan sen toimivuutta kesällä. Yhteinen terassi helpotti kulkua kahden mökin välillä ja teki niistä myös yhtenäisemmän näköisen. Ensi kesänä vuorossa on vielä terassin käsittely terassi-öljyllä.
Terassin etualalla oleva kukkapenkki oli rakennettu noin 20 vuotta sitten, eikä sille oltu tehty paljoakaan sen jälkeen. Laitoin samalla koko istutusalueen kuntoon siistimällä liuskekivipolun, karsimalla havuja, lisäämällä pyörökiviä sekä kauniita kannon palasia penkin reunoille. Siitä tuli taas siistin näköinen pienin muutoksin.
Tässä vielä kuva kukkapenkistä ennen sen siistimistä.
Kasvimaa ja mökin maalausta - Sirpa
Yläpihalta oli kaadettu huonokuntoisia puita, ja yhtäkkiä oli alue, jossa oli kiva istua ja nauttia iltapäiväauringosta. Paikalle oli raahattu vanha terassi, jonka uudistaminen on ensi vuoden työlistalla.
Koska tilaa ja esikasvatettuja taimia oli, päätettiin liiterin taakse pystyttää kasvilaatikoita, joihin istutettiin perunoita, raitajuuria, tomaatteja ja sipuleita.. Istutuslaatikoiden pystyttämisen kanssa meni sen verran pitkäksi, että taimet saatiin maahan vasta alkukesästä. Varsinkin tomaattisato oli runsas, mutta saa nähdä tehdäänkö niistä vihreä tomaatti-chilihilloa 😁
Kun kotona riittää puutarhahommia, niistä ei jaksa kauheasti innostua mökillä. Nyt oli kuitenkin pakko kääriä hihat, koska viime talvena kaadettujen puiden tilalle täytyi istuttaa erilaisia pikkupuita ja korkeita pensaita kuten aroniaa, virpiangervoa, unkarinsyreeniä, marjatuomipihlajaa. ja mongolianvaahteraa.
Kun hyviä ilmoja tuntui riittävän, niin jossain vaiheessa innostuttiin mökin maalauksesta. Mökin takaa löytyi vanha, rautainen grillipöytä, joka tuntui olevan kuin tehty kukkapöydäksi.
Terassi paljun ympärille - Sanja
Viime vuonna keksimme, että terassia olisi kiva laajentaa myös paljun ympärille, jotta saunasta pääsee suoraan paljuun ilman pihan kautta kiertämistä. Tänä kesänä ryhdyimme siis tuumasta toimeen ja rakensimme sermin sekä terassin, mihin mahtuu muutama tuoli ja pöytä. Sermiin kiinnitetään vielä naulakko pyyhkeille, jonka jälkeen terassille jää vielä hyvin tilaa laskutasolle ja muutamalle ruukulle.
Terassi valmistui vasta heinäkuun lopulla, juuri ennen kylmempiä kelejä, joten se jäi kokonaan sisustamatta kahta nojatuolia lukuun ottamatta. Jäi ainakin jotain tekemistä vielä ensi vuodelle 😉.
Kivaa viikonloppua!
Sanja ja Sirpa