top of page
Sanja

Orvokkeja ja pihatöitä

Vihdoin kauan odottamani aurinkoinen kevätsää on tullut, ja kaikki lumi on sulanut pihalta pois. Tätini oli tulossa käymään ja poikkesi matkalla kukkakaupassa, joten tilasin heti laatikollisen orvokkeja. Päivät ovat mennet siis pääasiassa pihatöissä ja kukkien istutuksessa.



Ostin pari viikkoa sitten JYSKistä kaksi betoniruukkua, joita olin katsellut jo viime vuonna, mutta ne olivat silloin loppuneet myymälästä. Nyt olin ajoissa ja sain viimeisen parin. Olen jakanut ruukut niin, että edessä on tummia ruukkuja ja takana valkoisia, joten nämä uudet vaalean harmaat käyvät hyvin takapihan valkoisten ruukkujen kanssa.


Istutin korkeisiin, valkoisiin ruukkuihin perunanarsisseja ja helmililjoja ennen pääsiäistä. Ne tuntuivat vielä kaipaavan jotain, joten nyt lisäsin joukkoon pari orvokkia.


Meidän nurmikko on todella huonossa kunnossa. Viime vuonna revin kovalla kädellä rikkaruohoja ja sammalta (joista nurmikko suurimmalta osalta koostuikin), ja nurmikkoon jäi tyhjiä koloja. Täyttelin niitä mullalla ja sirottelin nurmikon siemeniä loppukesästä, mutta niistä ei taida kauheasti olla mitään jäljellä. James on juoksennellut pihalla ja kaivanut innoissaan kuoppia välittämästä minun ruohikon parannusyrityksistäni. Nurmikon kunnostusprojekti siis jatkuu tänäkin kesänä.


Päädyin nyt kokeilemaan rajata nurmikosta pieniä alueita, mihin laitan uutta multaa ja nurmikon siemeniä. Jos saisi sillä Jamesin pysymään pois alueelta.



Tuleva viikonloppu vietetäänkin sitten mökillä pihatöissä. Siellä on kaadettu puita syksyllä, joten hommia riittää.


Aurinkoista viikkoa!


Sanja

Comments


bottom of page