Puutarhatrendit 2019, Osa 2
Luonnonmukaisuus
Edellisessä postauksessa puhuttiin väreistä ja kuinka eri maissa on niin erilaisia näkemyksiä kauden väreistä. Huoli ilmastonmuutoksesta on kuitenkin maailmanlaajuinen ja siksi ekologisuudesta, luonnonmukaisuudesta puutarhoissa, sekä oman puutarhan antimista on tullut yhä tärkeämpiä ja. Toisaalta ilmaston lämmetessä voi kokeilla uusia lajeja, jotka aiemmin eivät ole menestyneet puutarhoissa, kuten vaikka melonia.
Puutarhassahan riittää aina tekemistä, mutta aikaa jää rentoutumiseenkin, jos kaikki on helppohoitoista ja toimivaa. Markkinoille tulee uusia, erilaisia katteita ja materiaaleja, joita yhdistelemällä voit luoda uutta ilmettä puutarhaasi.
Luonnonmukaisuus näkyy myös materiaaleissa. Kannoista saa sellaisenaan hienoja koristeita. Muistathan kuoria ne, niin ne säilyvät pidempään. Kannoista voi tehdä myös kauniita pikkupöytiä tai tuoleja. Kätevä yhdistää penkin ja puuruukut.

Jos aurinko paahtaa liikaa katokset ja katetut terassit suojaavat pahimmalta paahteelta ja lasitukset jatkavat kesää pitkälle syksyyn. Kiva idea aurinkovarjon sijaan on rakentaa kokonaisuus pitkittäisistä kankaan palasista, jotka voi tilan muodosta ja koosta riippuen.