top of page

Piha-alueen uudet muodot

Talon kulmassa oli alue, johon aikanaan oli istutettu muutamia pensaita, ja ne olivat ajan mittaan kasvaneet liian suuriksi. Nyt asukkaat toivoivat uusia ideoita käyttämättömäksi jääneelle piha-alueelle. Toiveena oli löytää sille oma funktio, ja että se sointuisi saumattomasti yhteen muun puutarhan kanssa.

Koska pieneltä piha-alueelta oli upeat näkymät muihin pihan osiin, suunnittelimme sinne viihtyisän oleskelu alueen, jonne pergola tuo näkösuojaa ja huonemaisuutta. Talon vieressä on väreihin sopivaa valkoista kiveä, ja aluetta ympäröivät kauniit kukkaistutukset.  

Nyt uudella piha-alueella voi uppoutua riipputuoleihin lukemaan kirjaa tai juoda vaikkapa päiväkahvit kauniista näkymistä nauttien.

Projektin kuvagalleria

Kuvat ennen muutosta

bottom of page