top of page

Uusi olohuone jouluksi - 24. luukku

24. luukku poikkeaa muista luukuista siinä, että tänään ei ole mitään ideoita tai vinkkejä, vaan avaamme ovet minun uuteen kotiini, Villa Riviniin, ja kirjoitan ensimmäisen postauksen meidän kodin muutoksesta. Eli näitä tulossa lisää ensi vuonna eri tilojen valmistuessa.





Ostimme marraskuun lopulla ison omakotitalon, joka oli täysin alkuperäisessä 80-luvun ulkoasussaan niin sisältä kuin ulkoakin. Ihastuin talon viehättäviin, kaareviin oviaukkoihin, suuren eteiseen ja etenkin talon ulkomuotoon sekä suureen pihaan. Kun muutimme, päätin, että ainakin keittiö ja olohuone ovat valmiina jouluksi, koska vietämme perheen kanssa joulua yleensä meillä. Kaikki, kenelle olen aikataulun ääneen sanonut, ovat vähintään ilmeellään kertoneet, että aikatauluni on vähän hullu😊 Ammattilaisena kyllä tiedän, että tiukka aikataulu yleensä tuppaa venymään, mutta miksipä sitä ei haastaisi itseään.


Mieheni kysyi juuri eilen, että milloin me oikein muutettiinkaan tähän uuteen kotiin? Vastasin, että tänään siitä tulee kuluneeksi tasan kuukausi. Kun miettii, mitä kaikkea ollaan saatu kuukaudessa valmiiksi päivätöiden ohessa, tuntuu meidän tahti aika hurjalta.


Tässä kuvia lähtötilanteesta:


Halusimme alakerran oleskelutiloihin yhtenäisen lattian, joten päädyimme säästämään kauniin parkettilattian ja asentamaan päälle helppohoitoisen vinyylin, joka sopii hyvin meidän koiratalouteen. Aikaisemmassa kodissa on jo mennyt yksi parketti pilalle koiran kynsien takia, joten ajattelimme, että parketin saa aina kaivettua tuulevaisuudessa esille, mikäli haluamme vaihtaa lattiamateriaalia.


Rivin_Tunnelmallinen olohuoneen sisustus uudessa kodissa

Rivin_Valoisa olohuoneen sisustus ja kalanruotolattia

Päädyimme asentamaan alakertaan vaalean, tammen sävyisen kalanruotovinyylin. Onneksi sen asentamisesta on jo aikaisempaa kokemusta, joten meiltä meni vain kolme päivää sen asentamiseen.


Rivin_Viihtyisä olohuone sisustussuunnittelu

Uudet kalusteet saadaan vasta keväällä, joten osa kalusteista on väliaikaisia, mutta ajavat asiansa ihan hyvin. Olohuoneeseen tulee kaksi moduulisohvaa, joita voi siirrellä erilaiseen sohvayhdistelmään tarpeen mukaan ja ruokapöydän ympärille tulee uudet, pehmustetut tuolit.


Rivin_Näkymä ruokailutilasta olohuoneeseen

Rivin_Skandinaavisella tyylillä sisustuettu olohuone

Keittiön ja ruokailutilan välistä kaadettiin seinä, jotta keittiöstä voi ruokaa laittaessa paremmin seurustella olohuoneessa istuvien kanssa, lisäksi saimme näin hieman laajennettua keittiötä ruokailutilan puolelle lisäten tilan tuntua. Keittiö alkaa olla jo lähes valmis, mutta kirjoitan siitä oman postauksen, koska kuvien ottohetkellä se oli vielä aikamoisessa kaaoksessa.


Rivin_Ruokailutila, jossa suuri silkkikukista tehty kranssi

Portaikko sai uuden vaaleanharmaan sävyn ja seuraavaksi uusimme vielä porrasaskelmat. Vaalea sävy tekee tilasta heti valoisamman ja tuo raikkautta.


Portaikko ennen:

Rivin_Vanhat portaat eenen muutosta

Portaikko jälkeen:


Rivin_Uusi valkoiseksi maalattu portaikko

Olohuoneesta, makuuhuoneesta ja eteisestä on ehditty poistaa osasta seiniä tapetit, mutta muuten tapetin poistoa on vielä jokaisessa huoneessa jäljellä. Eli joululomalla on luvassa paljon tapetin poistoa, maalausta ja aloitamme kylpyhuoneen remontoimisen. Koska tämä on jo meidän kolmas remontoitava asunto, yritämme tällä kertaa ottaa vähän rennommin ja työstää taloa pikku hiljaa eteenpäin. Joululomalla on myös tarkoitus ihan vaan nauttia lomastakin 😊

Ihanaa joulua ✨🎄


-Sanja
bottom of page