top of page

Kauniita tiloja Tampereella

Piha ja Koti 2019 messut


Viime viikonlopun mökkimatkalla ajelimme Tampereelle, jossa järjestettiin Piha ja Koti, Keräilyn maailma ja Kotimaan matkailu messut. Verrattuna Helsingin puutarha-messuihin Piha ja Koti messut painottuivat enemmän sisustamiseen ja kauniisiin tiloihin, ja siksi ne kiinnostivat. Molemmissa oli tarjolla pioneja, eri kasvien sipuleita ja siemeniä ja tietysti hollantilaisia tulppaaneja.


Tampereelta mukaan tarttui pampaheinän juurakoita. Minulla oli jo viime kesänä näyttäviä pampaheiniä ruukussa. Istutin ne syksyllä pakkaspeiton alle maahan talvehtimaan, mutta tuskin ne selvisivät talvesta, koska kuulemma niitä ei saisi leikata syksyllä!

Jos katselit Kotoisa sisustusohjelmaa jonkin aikaa sitten, bongasit ehkä jo kauniit Corten kolmio teräselementit, joita voi käyttää tilanjakajina, seinäkkeinä tai vain pinota niihin halkoja.

Mukavaan oleskeluun oli rakennettu erilaisia rentoutumisvaihtoehtoja.


Grillipöydän ääressä on kiva viettää iltaa yhdessä ja laskea lasiin viiniä tällaisesta kauniista hanaviinitelineestä.

Sammal taipuu moneksi.

Romanttista ruusutyyliä kotiin tai mökille.

Kaiken kaikkiaan mukavat messut ja kaunista katseltavaa - ensi vuonna uudestaan.





bottom of page