top of page

Kukkaideoita äidille

  • Writer: Sanja
    Sanja
  • 1.5.
  • 2 min käytetty lukemiseen

Päivitetty: 22.6.

Äitienpäivä on yksi vuoden parhaista hetkistä: silloin metsät ovat täynnä valkovuokkoja tai paikasta riippuen sinivuokkoja, puihin puhkeaa ensimmäiset lehdet ja siirrytään vihdoin kunnolla kevääseen. Muistan vielä, kuinka pienenä tyttönä keräsin kevään ensimmäiset kukat äidille äitienpäivän aamiaispöytään. Se merkitsi minulle myös sitä, että kevät oli oikeasti alkanut ja pian oltaisiin jo kesässä.


Rivin - Ihanat pinkit silkkikukkapionit toistuvat onnittelukortissa

Tänä vuonna olen myös ensimmäistä kertaa tuplaäiti, mikä tekee tästä vuodesta vielä spesiaalimman minulle.


Kukkaideoita äidille

Meillä oli aiemmin aina tapana ostaa nyt jo pois nukkuneelle mummalle parvekekukat äitienpäivälahjaksi. Kukat ovat helppo ja kaunis lahja äidille ja tässä muutamia kukkaideoita minun lemppareistani äidille.


1. Hortensia

Hortensiat ovat näyttäviä, pitkäkestoisia ja niitä saa upeissa eri sävyissä. Ne ovat helppohoitoisia ja niitä voi pitää sekä sisällä että ulkona tai vaikkapa parvekkeella.Vielä kuitenkaan ei kannata laittaa hortensioita ulos, sillä ne saattavat nuupahtaa yöpakkasten vaikutuksesta.  Lue lisää hortensioista aiemmasta postauksestamme.


2. Ruusut

Ruusu on klassinen ja kaunis kukka, jota saa yleensä kaupasta ympäri vuoden, mutta niitä ostetaan erityisesti äitienpäiväksi. Samalla, kun tekee ruokaostoksia, voi kaupasta napata kauniissa ruukussa olevan ruusun tai kimpun ruusuja ja vaikkapa neilikoita ja yhdistellä niistä oman kimpun.


Kimppu voi olla myös silkkikukista, jotka nykyään ovat niin aidon näköisiä, että niitä tuskin erottaa elävistä kukista, paitsi silloin, kun ne jatkavat vain kukkimistaan, kun elävät kukat olisivat jo kuolleet.


Rivin -  Valkoinen silkkikukkakimppu koristaa huoneen mutta käy myös morsiuskimpuksi

3. Vuokot

Herkät valko- ja sinivuokot täyttävät metsät eri puolilla maata yleensä juuri samoihin aikoihin, kun äitienpäivää vietetään. Kävin itse aina lapsena poimimassa lähimetsästä aamulla äidille valkovuokkokimpun, jonka asettelin sitten kauniisti aamiaispöytään.


Vuokoille kannattaa leikata uusi imupinta ennen veteen laittoa, jotta ne säilyvät pidempään.

Myös sokeria voi lisätä veteen, sen sanotaan tappavan bakteereja ja pidentävän kukkien säilymistä. Kannattaa muistaa, että osassa maata valko- ja sinivuokko ovat rahoitettuja eikä niitä saa poimia.


Rivin - valkovuokot äitienpäiväksi
Rivin - sinivuokot äitienpäiväksi

4. Orvokit

Edulliset ja kestävät orvokit ovat oiva lahja äidille, niitä voi istuttaa ruukkuun yksinään tai ostaa keskelle esimerkiksi hortensian ja istuttaa orvokkeja reunoihin. Orvokki kestää myös pientä yöpakkasta ja kukkii pitkälle kesään, kunhan muistaa nyppiä aina kuolleet kukat pois.


Rivin - orvokit ovat helppo kesäkukka

5. Puksipuu

Vaikka puksipuu onkin listan viimeisenä ei se kuitenkaan ole yhtään sen vähäisempi. Se on yksi kestosuosikeistani, sillä puksipuun voi pitää kesän ruukussa ja myöhemmin syksyllä siirtää maahan. Minulla taisi yksi talvehtia ruukussakin muutama vuosi sitten, mutta silloin oli lauhkeampaa kuin viime talven pakkaset. Yksi vaihtoehto on hankkia silkkikasvi, monia kestokasvipuksipuita tuskin erottaa oikeista, kumpiakohan tässä kuvassa on?


Rivin - Puksipuu keinokasveissa on aito puuvarsi

Rakastan puksipuiden tuoksua, ne tuovat mieleen Hollannin, jossa upeat muotopuutarhat tuoksuvat aina buxuksille. Jos siis etsit yksinkertaista ja tyylikästä vaihtoehtoa kukille, voisi puksipuu olla juuri sopiva.


Rivin - Silkkikukkapionit toistuvat onnittelukortissa

Tänä keväänä kukat ovat jo alkaneet kukkia ennen äitienpäivää, enkä nykyään enää välttämättä poimi kevään ensimmäisiä kukkia maljakkoon vaan tykkään nauttia niistä enemmän pihalla. Yhä kuitenkin haluan antaa äidille jotain, joka kestää. Koska hän lukee näitä postauksia, en voi vielä paljastaa mitä, mutta se on jotain, mikä säilyy ja muistuttaa meitä yhteisistä hetkistä. 🩷


Mikäli haluaa välttää kauppojen äitienpäiväruuhkaa, kannattaa pistäytyä verkkokaupassamme, josta nykyään saa myös kortin ja siihen sopivan pionikimpun. Kaunis kimppu silkkikukkia kukkii vielä vuosienkin päästä ja musituttaa ihanasta lahjasta ja sen antajasta.


Sanja

Comments


bottom of page