Etsi


Silkkikukkia juhannussalkoon, kukkaloistoa Lahden torille 2025
Juhannuksen aikaan Suomi täyttyy perinteistä, juhlista ja kukista. Vaikka juhannussalko onkin alun perin ruotsalainen, ahvenanmaalainen sekä Suomen ruotsinkielisten rannikkoseutujen perinne, se on löytänyt tiensä myös suomalaisiin juhannusviettoihin. Esimerkiksi Lahden torilla tämä näyttävä elementti pystytettiin viime vuonna ensimmäistä kertaa. Tänä vuonna meillä oli ilo olla mukana luomassa iloa Lahden kaupungin asukkaille, kun saimme koristella juhannussalon silkkikukilla.
20.6.


Kukkaideoita äidille
Äitienpäivä on yksi vuoden parhaista hetkistä: silloin metsät ovat täynnä valkovuokkoja tai paikasta riippuen sinivuokkoja, puihin...
1.5.


Vuokraamalla edulliset ja ekologiset silkkikukat
Rakkaus kukkien asetteluun ja kimppujen tekemiseen on ollut meillä molemmilla aina: voi päästää luovuutensa täyteen laukkaan.
1.3.2024


Nämä 4 asiaa kannattaa miettiä ennen sisustussuunnittelijan palkkaamista
Kun puutarha on valkeana lumesta ja kirkas auringon valo loistaa huoneessa, niin tuntuuko siltä, että sisällä kaivattaisiin muutosta?
2.4.2022


Nimiäisten valmistelua
Olemme odotelleet jo kauan, että olisi tarpeeksi lämmin nimiäisten ulkona viettämiseksi. Juhlia on valmisteltu koko viikko.
15.5.2021




.jpg)