Nyt oma silkkikukkakauppa Espoossa
- Sirpa & Sanja

- 27.7.
- 2 min käytetty lukemiseen
Päivitetty: 26.10.
Viime viikkoina on ollut hiljaista Rivinin blogipostauksissa ihanasta syystä: meillä on oma silkkikukkakauppa Espoossa! Olemme valmistelleet tilaa vähitellen muiden projektien rinnalla jo parin kuukaukauden ajan, ja nyt unelmasta on tullut totta. Silkkikukkakauppa on paljon enemmän kuin pelkkä myymälä; se on paikka, mihin voit tulla inspiroitumaan, ihastumaan ja näkemään omin silmin, kuinka aidonnäköiset silkkikukat oikeasti ovat.

Kaikki alkoi blogistamme Garden Lifestyle
Aloitimme kirjoittamalla puutarhablogi Garden Lifestylea melkein kymmenen vuotta sitten. Siellä käsittelimme puutarha-, lifestyle- ja sisustusaiheita. Vuonna 2020 muutimme blogimme nimeä, kun perustimme yrityksemme Rivin. Nimi on mukaelma hollantilaisesta sukunimestämme.
Silkkikukkien verkkokauppa
Täysipäiväiseen yrittäjyyteen hyppäsimme pelottomina vuonna 2022. Keskityimme sisustukseen ja puutarhasuunnitteluun. Monet asiakkaistamme toivoivat kasveilta helppohoitoisuutta, ja yksi asia johti toiseen. Avattiin silkkikukkien verkkokauppa 2022 yhtenä ensimmäisistä Suomessa silkkikukkia myyvistä yrityksistä.


Seuraava askel: silkkikukkakauppa Espoossa
Nyt on taas seuraavan hypyn aika. Päätimme toteuttaa pitkäaikaisen unelmamme eli kivijalkakaupan silkkikukille. Myymälä sijaitsee Espoon Suurpellossa aivan Kehä II:n varrella. Meille on helppo tulla niin läheltä kuin kauempaakin. Kauppaamme kannattaa varata kunnolla aikaa. Siellä pääset kulkemaan keskellä silkkikukkia. Voit valita juuri ne sävyt ja muodot, jotka puhuttelevat sinua eniten. Koin itse, kuinka luonnollisilta kukat näyttävät läheltä nähtynä.
Kaupassamme on Suomen laajin valikoima silkkikukkia. Meiltä löytyy yli 400 erilaista vaihtoehtoa eri toimittajilta kymmenissä väreissä. Valikoimasta löytyy valtavasti eri kokoja ja tyylejä. Lue lisää vuoden 2025 silkkikukkatrendeistä.
Verkkokaupassamme on tällä hetkellä vain pieni murto-osa siitä, mitä kaikkea Espoon kaupastamme löytyy. Olemme juuri purkaneet valtavan määrän uusia kukkia, joita ei ole vielä ehditty kuvata tai lisätä verkkokauppaan. Kivijalkakaupassamme käyminen on paras tapa nähdä koko valikoima. Voit valita joko yksittäisiä kukkia, joista rakennamme toivomasi kokonaisuuden, tai jo suunnittelemiamme valmiita kimppuja. Meiltä löytyy myös ihania silkkikasveja sisälle ja ulos, sekä ruukkuja ja vaaseja, jotka ovat myynnissä ainoastaan kaupassamme.
Meille helppohoitoiset silkkikukat ja -kasvit eivät ole vain sisustuselementtejä. Ne ovat tapa luoda tunnelmaa ja tuoda luontoa tiloihin, joissa aidot kasvit eivät välttämättä viihdy. Jos ei ole aikaa huolehtia niiden hoidosta, silkkikukat ovat täydellinen ratkaisu.





On ihanaa päästä kohta avaamaan ovi teille kaikille😍. Tervetuloa avajaisiin perjantaina 1.8 klo 13-18. Kaikki silkkikukat ovat -20% koko päivän ajan. Osoitteemme on Henttaan puistokatu 4, Espoo. Myymälä on avoinna elokuussa aina torstaisin klo 13-18, sekä muina päivinä ajanvarauksella klo 12-19. Ole meihin yhteydessä ja sovi sinulle sopiva aika.










Kommentit