Etsi


Nyt oma silkkikukkakauppa Espoossa
Viime viikkoina on ollut hiljaista Rivinin blogipostauksissa ihanasta syystä: meillä on oma silkkikukkakauppa Espoossa! Olemme valmistelleet tilaa vähitellen muiden projektien rinnalla jo parin kuukaukauden ajan, ja nyt unelmasta on tullut totta. Silkkikukkakauppa on paljon enemmän kuin pelkkä myymälä; se on paikka, mihin voit tulla inspiroitumaan, ihastumaan ja näkemään omin silmin, kuinka aidonnäköiset silkkikukat oikeasti ovat. Kaikki alkoi blogistamme Garden Lifestyle Alo
27.7.


Silkkikukkia juhannussalkoon, kukkaloistoa Lahden torille 2025
Juhannuksen aikaan Suomi täyttyy perinteistä, juhlista ja kukista. Vaikka juhannussalko onkin alun perin ruotsalainen, ahvenanmaalainen sekä Suomen ruotsinkielisten rannikkoseutujen perinne, se on löytänyt tiensä myös suomalaisiin juhannusviettoihin. Esimerkiksi Lahden torilla tämä näyttävä elementti pystytettiin viime vuonna ensimmäistä kertaa. Tänä vuonna meillä oli ilo olla mukana luomassa iloa Lahden kaupungin asukkaille, kun saimme koristella juhannussalon silkkikukilla.
20.6.


Hääkimppu silkkikukista, kauneutta, kestävyyttä ja käytännöllisyyttä
Häiden yksi tärkeimmistä yksityiskohdista on morsiuskimppu. Lue lisää, kuinka se toteutetaan kauniista ja kestävistä silkkikukista.
12.4.


Kukkien keskellä kameran edessä = kukkakuvaus
Meillä oli hiljattain kuvaukset, joita olin ehkä vähän jännittänyt, koska tällä kertaa me itse Sirpan kanssa olimme kameran edessä.
27.3.


Luovuus sisustuksessa – inspiraatiota väreistä, asetelmista ja yksityiskohdista
Rakastan käsillä tekemistä, ja se näkyy monin tavoin: maalaan tauluja, tapetoin, rakennan, luon silkkikukka- ja kauniita tavara-asetelmia.
16.3.


Silkkikukkiin inspiraatiota Hollannista
Viime viikolla suuntasimme jälleen Hollantiin, joka on tullut meille vuosien varrella enemmän kuin tutuksi. Matkasimme autolla...
14.2.




.jpg)