Julkaisimme viime vuonna joulukuussa joka päivä uudenlaisen joulukukka-asetelman ja, koska postaukset saivat suuren suosion, teemme taas tänä vuonna joka päivälle jotain inspiroivaa jouluisista silkkikukista, joten nappaa parhaat ideat talteen. Tänä vuonna keskitymme erityisesti kukka-asetelmiin, kimppuihin, kransseihin ja pöytäkoristeluun ja kerromme postauksessa kuinka asetelma on tehty ja mitä siihen tarvitaan, niin että voit toteuttaa sen itse valintasi mukaan joko teko- tai elävistä kukista.
Koska leikkokukkia on saatavilla vain määrättyinä kausina, annamme myös vinkkejä muista kukista, joita voisit käyttää asetelmassa. Julkaisemme joka päivä uuden asetelman ohjeet täällä blogissa ja instassa rivin_sisustus_puutarha.
Tästä lähtee joulukalenterimme ensimmäinen luukku!
Meistä on aina ollut ihana itse tehdä kukka-asetelmia, kerätä kukat ja oksat omasta pihasta tai täydentää niillä kaupasta ostettuja. Joulukranssit ja itse tehdyt kukka-asetelmat ovat olleet jo kauan perheemme traditio, sillä ne tuovat kotiin viihtyisyyttä ja kruunaavat juhlan. Päätimme tänä vuonna käyttää kukka-asetelmissamme aidonnäköisiä silkkikukkia (lisää tietoa silkkikukistamme löydät täältä), ja julkaista jouluun asti joka päivä yhden uniikin jouluasetelman. Asetelmassa olevat silkkikukat löydät verkkokaupastamme ja koska emme halua ylläpitää suurta varastoa, on kukkia saatavana vain yksittäisiä kappaleita tai rajattu määrä, joten kannattaa olla nopea.
Tähän asetelmaan tarvitse:
kauniin ruukun
kaksi jouluruusu silkkikasvia tai elävän jouluruusun, jossa on runsaasti kukkia ja nuppuja
3 lyhyttä (25 - 30 cm) eukalyptuksen oksaa
Aseta jouluruusut kauniin ruukun tai upean vaasin keskelle ja niiden ympärille eukalyptuksen oksia.
Silkkikukka kannattaa asetella ruukkuun sanomalehtien ja pahvin avulla tai kukkavaahtomuoviin.
Rypistä ensin ruukun pohjalle sanomalehtiä ja jätä keskelle tilaa silkkikukan varrelle. Leikkaa vaasin tai ruukun kokoinen pyöreä pahvin pala ja tee keskelle pieni reikä, josta voit pistää silkkikukan läpi. Näin se pysyy tukevasti pystyssä. Eukalyptuksen oksille voit tehdä lisäreikiä pahviin ja pistää niitä sen läpi ympyrän muotoisesti, jotta saat tuuhean kokonaisuuden ja lehdet peittävät pahvit piiloon. Voit myös käyttää kukkavaahtomuovia, johon teet reiän keskelle jouluruusujen varsille, eukalyptuksen oksat pistellään jouluruusujen ympärille. Lisäksi kukkavaahtomuovia käytettäessä sen voi pitää kosteana ja lisätä asetelmaan myös männyn- tai tuijanoksia.
Mikäli sinulla on elävä jouluruusu, ja haluat lisätä ruukkuun männyn tai tuijan oksia, kastele jouluruusua vain maltillisesti lämpimällä vedellä, koska sen juuret mätänevät helposti. Muutenkin elävä kasvi kannattaa sijoittaa viileään, valoisaan paikkaan.
Vaikka jouluruusun kutsutaan ruusuksi, se kuuluu leinikkien sukuun, kuten myös vuokot, jaloleinikit, rentukat ja monet muut. Jouluruusu on monivuotinen perenna, joten jos sinulla on viileä paikka sen säilyttämiseen, voit siirtää sen kesällä puutarhaan lehtipuun alle varjoon. Havupuu tekee mullasta hapanta, ja jouluruusut tykkäävät kalkkipitoisesta maasta, joten siksi lehtipuu.
Jos taas hankit helppohoitoisen tekokasvin, voit "istuttaa" sen ruukkuun ja nauttia siitä kesät talvet sisällä tai ulkona ja ensi vuonna se on yhtä kaunis kuin tänäkin jouluna.
Sanja & Sirpa
Comments