top of page

Näin hollantilaiset sukujuuret näkyvät sisustustyylissämme

Me kaksi olemme eläneet joko suurimman osan tai koko elämämme kahden kulttuurin keskellä, ja siksi meidän sisustustyylit heijastelevatkin vahvasti sekä Suomea että Hollantia, joissa on toisaalta paljon samaa, mutta kuitenkin ne ovat aika erilaisia. Ylipäätään kiinnostuksemme sisustus- ja pihasuunnitteluun on itse asiassa lähtenyt alun perin Hollannista, sillä Hollannin puolen perheellämme on 80-luvulta asti ollut kiinteistösijoitusyritys, jossa Sirpakin on aikoinaan työskennellyt. He ostavat, remontoivat ja sisustavat yksityisasuntoja sekä toimistotiloja, jotka sitten laittavat vuokralle eli periaatteessa tekevät asuntoflippausta. Näitä upeita sisustuskohteita olemme aina ihastelleet siellä käydessämme, ja Hollanti toimii meille edelleenkin suurena inspiraation lähteenä.

Rivin Sisustussuunnittelu  olohuoneen sisustus

Hollantilainen sisustustyyli ei varmastikaan sano sinulle yhtään mitään tai ainakaan kovinkaan paljoa, mutta silti saatat tietää esimerkiksi Riviera Maisonin, HKLivingin, De Vormin tai Zuiverin, jotka ovat kaikki keskenään hyvin erilaisia, mutta hollantilaisia sisustusbrändejä.


Rivin Sisustussuunnittelu  Riviera Maisonin lepotuoli

Parhaiten hollantilaista sisustusta voisi ehkä kuvailla näin: jos rakastat viihtyisyyttä, mukavia, laadukkaita kalusteita, neutraaleja sävyjä, luonnonmukaisia materiaaleja ja minimalistista mutta näyttävää ja uniikkia sisutusta, on hollantilainen sisustus tehty juuri sinulle. Eli kuulostaa hyvin paljon samalta kuin skandinaavinen sisustuskin, siksi nämä kaksi muovautuvatkin meistä niin täydellisesti yhteen.


Rivin Sisustussuunnittelu  vaalea olohuoneen sisustus

Suomalainen sisustushan on kotoisaa ja meille kaikille tuttua; skandinaavisen minimalistista, paljon vaaleita sävyjä, ripaus mustaa tuomassa kontrastia. Vaikka Hollannista välillä leikillään sanotaankin, että se on viides pohjoismaa, on hollantilainen sisustus saman suuntaista, mutta kuitenkin erilaista kuin skandinaavinen sisustus.


Hollantilaisessa sisustuksessa on tärkeää näyttää suuria, uniikkeja yksityiskohtia, ja vaikka värit ovat neutraaleja, ovat ne usein ripauksen tummempia sävyjä kuin mihin olemme Suomessa tottuneet. Niillä luodaan pehmeitä ja tasapainoisia kontrasteja seinien, kalusteiden ja tekstiilien välille. Värejä käytetään myös paljon, mutta ne ovat usein murrettuja tai pastellimaisia.


Kalusteet ovat joko lähellä tuotettuja tai johtuen Hollannin pitkästä siirtomaahistoriasta esimerkiksi Indonesiasta tulevia rottinkituotteita ja muita tumman sävyisiä kalusteita. Toisaalta ekologisuus ja kierrätys näkyy tuotteissa yhä enemmän, ja joidenkin brändien kaikki tuotteet on valmistettu uudelleenkäytetyistä materiaaleista.


Rivin Sisustussuunnittelu  olohuoneen valtava sohva
Rivin Sisustussuunnittelu  puukalusteet tuovat lämpöä sisustukseen
Rivin Sisustussuunnittelu  ruokailutilan sisustus

Vaikka Hollanti on pieni maa, on kotien keskipiste suuri olohuone, jossa perhe ja ystävät viettävät aikaa joko ison (tai pyöreän, mutta jatkettavan) ruokapöydän ääressä tai nojatuoleissa ja sohvalla, johon kaikki mahtuvat. Oleskelutiloihin panostetaan ja ne ovat yllättävän isoja, vaikka voisi kuvitella, että hollantilaiset asuvat pienessä maassa ahtaissa asunnoissa.


Rivin Sisustussuunnittelu  ruokalulutilan sisustus

Viihtyisyyttä luodaan viherkasveilla ja lämpimällä valaistuksella. Hollanti tunnetaan erityisesti kukista, joten suuri kimppu kukkia onkin yleinen lahja kylään mennessä ja niitä ostetaan paljon myös itse vaikkapa viikonlopun kunniaksi koristamaan kotia. Koska kasvit, puutarha ja luonto ovat tärkeitä, luonto tuodaan kaikkialle sisään. Kukilla saa väriä ja raikkautta sisustukseen, eikä sillä ole väliä, vaikka kasvit olisivatkin silkistä, nehän ovat pitkäikäisiä ja nykyään myös niin aidon näköisiä. Etenkin silkkikukkia vaihdetaan sisustuksessa eri vuodenaikojen mukaan.


Rivin Sisustussuunnittelu - silkkikasvit sisustavat huoneen

Vaikka Suomen ja Hollannin sisustustyylit ovat muodostuneet erillään, on niissä paljon samaa, mutta myös erilaista. Meidän vahvuus, ja se mikä erottaa meidät muista on, että voimme yhdistää kahden eri, mutta meille niin tutun kulttuurin parhaat puolet ja luoda niistä kauniita kokonaisuuksia ja kaiken lisäksi nauttia siitä😊


Rivin Sisustussuunnittelu - silkkikasvit sisustavat huoneen

Ihanaa viikonloppua!


Sanja & Sirpa









bottom of page