top of page

Terassi parkkipaikasta

Ostimme viime vuoden lopulla vanhan talon, jota itse remontoimme ja uudistamme. Kerroin sen keittiön ja olohuoneen muutoksista jo aiemmissa postauksissa. Paljon on remontoitu noiden postausten jälkeenkin, niistä kuvia myöhemmin, mutta kun aurinko alkoi pilkistää, ja lumet sulaa, oli pakko ottaa terassi käsittelyyn ja löytää kalusteilla paikka jostain muualta kuin mutaa, heiniä ja rikkaruohoja sisältävällä "nurmikkoalueelta".



Rivin Sisustus - Silkkikasveilla vehreyttä

Rivin Sisustus - Villa Rivin

Innolla jo odotan, mitä istutuksia pihasta löytyy. Niitä on paljon, mutta ne olivat viime vuosina jääneet hoitoa vailla ja päässeet rehottamaan vapaasti, kun edellinen asukas ei enää niitä pystynyt hoitamaan. Koska sisätilojen sisustus ja remontointi vie tällä hetkellä suurimman osan meidän ajasta, ei ihan vielä haluta siirtyä ulos laittamaan pihaa kuntoon. Oltiin kuitenkin jo pidempään pohdittu, mitä tehdä pihalle, kun sen aika tulee ja onko jotain väliaikaratkaisua, jota voisimme hyödyntää.


Rivin Sisustus - Peräkärryn koti talon paraatipaikalla

Kierreltiin pihalla ja mietittiin hyvää terassialuetta, kunnes mies keksi, että muutetaan talon edessä oleva parkkipaikka ja perävaunun koti terassiksi. Terassilla säilytetty perävaunu ei muutenkaan ollut mikään koriste sisäänkäynnin edessä 😊.


Terassi on laatoitettu betonikivillä ja sen vieressä, katetulla terassilla talon lipan alla, on meidän ruokailuryhmä, joten ratkaisu on täydellinen. Meillä on ennestään paljon terassikalusteita ja tykkään viettää aikaa ja istuskella ulkona, joten ryhdyin heti keskustelumme jälkeen sisustushommiin ja saimmekin nauttia valmiista terassista pääsiäisen aurinkoisessa säässä. Koska ilmat olivat vielä kylmiä,olivat huoltovapaat, UV-suojatut silkkikukat ruukuissa loistava ratkaisu, ne eivät pakkasessa palellu, mutta tuovat viihtyisyyttä, vehreyttä ja väriä. Pääsiäisen jälkeen tuli taas lumikaaos mutta nyt, kun vappu lähestyy ja on ehkä luvattu hyvää ilmaa, on terassille varmasti käyttöä.

Aurinkoista viikonloppua ja ihanaa vappua,


Sanja
bottom of page