Sisustussuunnittelu
.jpg)
Koti on paikka, jossa on hyvä olla ja sinne on joka kerta ihana tulla. Suunnittelemme sinulle uniikin sisutuksen, joka on juuri sinun tyyliisi ja elämäntapaasi sopiva. Etsimme upeimmat kalusteet, silkkikasvit ja somisteet, joilla luomme kauniin, harmonisen sekä viihtyisän kokonaisuuden. Ennen kuin ryhdyt toteuttamaan sisustussuunnitelmaa, pääset tutustumaan uuteen kotiisi todenmukaisten 3D-havainnekuvien avulla. Valmiin sisustussuunnitelman voit toteuttaa itse tai jättää sen meidän huoleksemme aina huonekalujen tilauksesta niiden toimitukseen ja paikoilleen asetteluun asti.
Jokainen projekti on erilainen,
siksi räätälöimme palvelun sinulle sopivaksi.
Sisustussuunnitelma voi koostua esimerkiksi näistä osista:
Tyylikartoitus
Kartoitamme tyylisi, toiveesi ja tarpeesi lähettämällä linkin verkossa täytettävään ennakkotietokyselyyn. Kyselyn avulla pystymme tekemään suunnitelmasta juuri sinun näköisesi.
Kohdekäynti
Käynti kohteessa, jossa valokuvaamme sekä keskustelemme tarpeistanne sisustuksen suhteen. Teemme käyntejä pääkaupunkiseudulla sekä sen lähialueilla. Mikäli asut kauempana voimme sopia erikseen käynnistä paikan päällä.
Suunnitelma
Sisältää suunnitelman, jossa ehdotukset pintamateriaaleista, irtokalusteista, valaistuksesta, väreistä, tekstiileistä, somisteista ja vihersisustuksesta.
Ostoslista
Ostoslistan avulla pääset tilaamaan tuotteet helposti ja nopeasti verkkokaupoista. Halutessasi voimme myös huolehtia tuotteiden tilauksen, toimituksen, kokoamisen ja paikoilleen asettelun puolestasi.
Pohjapiirros
Huomioimme toiminnallisuudet ja maksimoimme käytettävissä olevan tilan sekä luomme niiden pohjalta mittakaavassa olevan kalustesuunnitelman.
Todenmukaiset 3D-havainnekuvat
Luomme tilastasi valokuvamaiset 3D-havainnekuvat, joiden avulla pääset tutustumaan tilaan jo ennakkoon niin, että pystyt visualisoimaan miltä se tulee näyttämään.
Stailaus
Mikäli tilaat osan sisustussuunnitelman tuotteista meidän kauttamme sovittaessa huolehdimme myös tuotteiden ja somisteiden stailauksen projektin valmistuttua.
Lisäpalvelut:
-
Kalusteiden tilaus, hankinta ja toimitus
-
Kalusteiden kokoaminen
-
Kalusteiden sijoittelu kohteessa
-
Ruukkujen ja kasvien hankinta sekä istuttaminen
-
Ostosmatkat
.jpg)
Sinulle harkiten valittuja uniikkeja huonekaluja kansainvälisiltä brändeiltä
Teemme yhteistyötä useiden kansainvälisten brändien kanssa, jotta voimme tarjota kotiisi kalusteita, joita et välttämättä muualta saa.

.jpg)

Sisustussuunnittelun hintaesimerkit
Yhden tilan sisustussuunnittelu
alkaen 1200 €
Koko kodin sisustussuunnittelu (esim. olohuone, makuu- ja lastenhuone)
alkaen 2400 €
Voi sisältää esimerkiksi:
-
Tilan pohjapiirros sisältäen kalusteiden sijoittelun
-
3D-havainnekuvat
-
Irtokalusteet, valaistus, seinäpinnat ja tekstiilit
-
Ostoslistan
Hinta riippu suunniteltavien tilojen määrästä ja koosta.
Luomme tilastasi valokuvamaiset 3D-havainnekuvat
Tutustu uuteen tilaasi jo ennen muutostöiden aloitusta.

Asiakkaamme sanomaa
Tämä oli ensimmäinen kerta, kun käytettiin sisustussuunnittelua apuna. Lopputulos oli hyvin linjassa tyylivalintojeni kanssa, ja suunnitelma ylitti odotukseni.
Teemu
.jpg)

