top of page

Raparperia pukkaa

Mitä raparperista?

Raparperipenkki syntyi puolittain vahingossa vanhan kompostorin paikalle. Humusrikas multa takaa vuosittaisen runsaan raparperisadon, mutta mihin niitä käyttäisi? Raparperin varsia voi tietysti pakastaa, niistä voi leipoa piirakkaa ja sekoittaa mansikoiden kanssa ihaniksi jälkiruoiksi - tässä blogissa keskitytään vaihtoehtoisiin käyttötarkoituksiin.


Alun perin, n. 5000 v. sitten Kiinassa raparperin juurista tehtiin jauhetta, joka edesauttoi vatsan toimintaa. Raparperi kulkeutui Eurooppaan pari tuhatta vuotta sitten  ja sen varsien monipuoliset käyttömahdollisuudet  sekä suolaisissa, että makeissa herkuissa huomattiin.


Raparperimakuvesi tai mehu


Raparperista sanotaan, ettei sitä saisi käyttää enää Juhannuksen jälkeen, koska varsiin kerääntyy liikaa Oksaalihappoa. Tästä(kin) asiasta ollaan montaa mieltä,  meillä tehdään mehuja ja ruokia vielä loppukesästä.


Kun omenat yhdistää raparpereihin mehustimessa tai teräs kattilassa, niin syntyy ihanaa omenaraparperimehua. Joukkoon ei tarvitse lisätä muuta kuin sokeria, mutta voi myös halutessaan maustaa inkiväärillä, kanelilla tai vaniljalla. (esim. 1kg raparperin ja omenan paloja, 2 litraa vettä ja 2 dl sokeria, kanelitanko tai pala inkivääriä).


Raikas makuvesi syntyy hetkessä sekoittamalla veteen raparperin varren pätkiä, limettiviipaleita ja mahdollisesti muutama mintun lehden. Minttu on aika hallitseva, joten sitä ei kannata käyttää runsaasti.

Raparperi grilliruokien lisukkeena


Grillatun kalan tai itämaisen ruoan kanssa sopii raikas Raparperi Chutney, johon yksinkertaisimmillaan laitetaan raparperiviipaleiden lisäksi inkivääriä, chilia, punasipulia, valkoviinietikkaa, fariini- tai ruokosokeria.












Raparperin raikasmaku sopii hyvin kalan tai kuten meillä hirvimakkaravartaiden kanssa. Raparperin varsia  (parhaita ovat uloimmat, nuoret varret) kannatta ensin marinoida puolisen tuntia ennen grillausta. Marinadiksi sopii esim. balsamiko, oliivi-öljy, ripaus suolaa, rosmariinia tai rosmariiniöljyä, sokeria tai hunajaa. 


Raparperilikööri kruunaa jälkiruoan


"Omatekemä" jälkiruoka syntyy, kun laittaa vaniljajäätelön joukkoon lorauksen itse tehtyä raparperilikööriä. Sitä on helppo valmistaa pienempikin määrä. Esimerkiksi Ikeasta voi ostaa tiiviisti suljettavia pulloja. Laita puhtaisiin pulloihin samassa suhteessa raparperinpalasia, sokeria ja vodkaa. Siirrä pullot jääkaappiin ja ravistele  niitä aluksi muutaman kerran päivässä. Anna tekeytyä 4-6 kuukautta. 

Antaa vivahteikkaan maun myös sekoitettuna kuohuviiniin tai mansikka- booliin 




Raparperikimppu


Pinterestissä vastaan tuli idea, jonka pohjalta kehittelin tämän kukka-asetelman. Laukkojen siemenosia keskelle, köynnöshortensian oksia ympärille. Nippu laitetaan kiinni kuminauhalla ja varsien ympärille kootaan raparperin varsia, jotka sidotaan nauhalla kiinni.

Raparperin lehdet


Lehdet ovat syötäväksi kelpaamattomia suuren Oksaalihappomääränsä takia (sama aine kuin esim. pinaatissa). Niistä voi kuitenkin keittää teräskattilassa seoksen, joka on luonnonmukaista myrkkyä kirvoille. Oivia reseptejä omatekoiseen sekoitukseen löytyy netistä, kuten myös paljon ohjeita koristeisiin: lintujen vesialtaita, puutarhakaakeleita yms. 

bottom of page