Suunnittelimme koko kesän terassin sermin uudistamista. Malli oli mietitty, puut sahattu rimoiksi ja maalattu, mutta homma oli jäänyt puolitiehen, kun vesivahinko iski. Syksyn kuluessa työt alkoivat edetä, ja nyt säleikkö on valmis.
Aiemmin seinäkkeen tilalla oli ollut yksinkertainen kaupan ritilä, jonka piti rajata terassi ja toimia köynnöstukena. Köynnöstä ei ole näkynyt muuta kuin pieni pätkä, se ei selvästikään viihtynyt hiekkaisella kasvupaikalla ja täytyy siirtää multavampaan paikkaan. Ritilän taustalla näkyy varrellinen lumipalloheisi, joka juhannuksen tienoilla kukkiessaan on yksi puutarhan upeimmista pikkupuista .
Uusi tilanjakaja olisi ollut kaunis vaalean puunvärisenä, mutta koska tummien istutuslaatikoiden köynnöstuet ovat ihan lähellä, oli uuden sermin mätsättävä niiden kanssa yhteen. Istutuslaatikoiden kuva on otettu eilen ja miten uskomatonta, että keijunmekko pienten pakkasöidenkin jälkeen voi hyvin ja jatkaa yltäkylläistä kukintaansa.
Vaikka seinäke oli kauniimpi kuin edellinen ritilä sellaisenaankin, jotain tuntui puuttuvan. Halusin korostaa sermin kapeita rimoja ja läpinäkyvyyttä ja kun törmäsin allanäkyvään, metalliseen aurinkopeiliin, tiesin heti, että se oli siinä! Hylly täytyy ensi kesänä vielä maalata mustaksi.
Terassin ruokailutilan vieressä kasvaa viiniköynnöksiä, jotka leikkasin lyhyiksi viime viikonloppuna lehtien pudottua ja kieputtelin pitkistä versoista kranssin. Aloitin kiinnittämällä pari ensimmäistä versoa narulla, mutta sen jälkeen oli helpo taivuttaa versojen päät edellisten kieputusten väliin.
Ruskan tummentamat terassihortensiat kukkivat vielä täysillä, mutta kun oli vaikea tietää, koska maa jäätyy, siirsin hortensiat ruukuista maahan talvehtimaan ja leikkelin niiden värikkäät kukkaset pajukoriin. Tyhjiin ruukkuihin asettelin hemlokin havuja, joita meillä on riittänyt sen leikkaksen jälkeen runsaasti.
Kesäkeittiötaso otti askeleen kohti juhlakautta ja sai syksyisemmän ilmeen. Korkeissa kynttilänjaloissa on puukantiset kynttilät, niin etteivät linnut pääse nokkimaan steariinia, kuten aiemmin tavallisten kynttilöiden kanssa on käynyt.
Ihanaa, lämmintä viikonloppua!
Sirpa
Comments